Fresh from Finland

Heissulivei! Nyt kun helmikuukin on jo pyörähtänyt käyntiin, on aika herätellä tätäkin blogia lyhyiltä talviuniltaan. Blogin nimen mukaisesti keskitytään tällä kertaa suomalaisiin tuoreisiin ääniin. Suomen omat synahaaveilijat nimittäin julkaisivat eilen kolmannen pitkäsoittonsa. I Was a Teenage Satan Worshipperin uusi lätty Strange Lights syventää ennestään tuttua soundia ja vie bändiä osaltaan eteenpäin, mikä tekee siitä ehkä parhaan IWATSW-taidonnäytteen tähän asti.

Strange Lightsissa parasta on sen tarjoilema tunnelma, jossa sekoittuu menneiden vuosikymmenten surinat ja 2010 vuoden elektrosoundi. Irrallaan osa biiseistä on suorastaan heikkoja, mutta tällä kertaa kokonaisuus on suurinpiirtein hallussa. IWATSW kuulostaa seisovansa soitintensa takana. Monen erilaisen mausteen sekametelisoppa kuulostaakin paremmalta itsevarmana.

I Was a Teenage Satan Worshipper by Aki

Sanonnan mukaisesti Strange Lightsilta löytyy myös jotain uutta, vanhaa ja lainattua. Kosketinsoittajana tunnettu Blackie Loveless avaa suunsa ensimmäistä kertaa kahdella raidalla. Naisen puhelaulu sopii biiseihin kuin nenä päähän, ja levystä jääkin vaikutelma että oma soundi on vihdoin valmis. Uudelleen esiin nostetut synat muistuttavat loistavasta ensimmäisestä ep:stä, Bees & Honeysta, vaikka bändin ei voi missään nimessä sanoa palanneensa juurilleen. Suicide-yhtyeen Martin Reville omistettu Martin sen sijaan huokuu esikuvansa vaikutteita.

I Was a Teenage Satan Worshipper - Strange Lights

I Was a Teenage Satan Worshipper ei ole ollut ensimmäisen ep:nsä jälkeen hittivetoinen yhtye, eikä sitä ole Strange Lightskaan. Tanssitahteja kuitenkin löytyy muutoin utuisemmasta kokonaisuudesta. Levyn paras biisi Amsterdamned ja tutun kuuloinen Just Do It ovatkin vauhtiraitoija, jotka jäävät ensimmäiseksi mieleen kasvavalta levyltä. Mahdollisuus kannattaa kuitenkin antaa lopuillekin kappaleille, sillä esimerkiksi tunnelmallisempaa puolta edustava instumentaali Stand Back, Forces of Evil on myös laatutyötä.

I Was a Teenage Satan Worshipper
I Was a Teenage Satan Worshipper – MySpace

Viikonloppuna järjestettiin jo neljännet loistavat useamman päivän mittaiset musiikkifestivaalit Tampereella tänä syksynä. Tarjontaa siis löytyy enemmän kuin koskaan (ainakin niin pitkälle peilattuna kuin oma muistini jaksaa kantaa), eikä sitä silti vaikuttaisi olevan liikaa. Sekä YO-talolla että Artturissa olivat istumapaikat loppuneet perjantaina ja lauantaina, kun lavoilla nähtiin upeita kotimaisia ja ruotsalaisia bändejä ja artisteja. Varteenotettavia illanvieton vaihtoehtoja oli tarjota muillakin pubeilla, baareilla ja klubeilla.

Festivaalin starttasi Artturin puolella esiintynyt cover-bändi Tuulia, joka soitti Toolia, suomeksi. Yhden biisin ennakkokuuntelun perusteella odotin keikalta paljon, enkä joutunut pettymään. Akustiseksi kitararockiksi vääntynyt Tool kuulosti tuoreelta siitä huolimatta, että olen oman Tool-levyni soittanut kirjaimellisesti puhki. MySpacesta löytyvän Pohjanmaa-kappaleen pohjalta tiesin odottaa myös lyyristä nokkeluutta, hauskoja heittoja ja irvokkaitakin viittauksia. Myös muut kuullut biisit toimivat tältä osin mainiosti, ja esimerkiksi Huora peniksen kanssa jaksoi naurattaa.Versio Schismistä jäi ainoaksi heikommaksi coveriksi, ja sekin pääpuolin outojen perkussioidensa puolesta.

Jaw Lesson

Seuraavana lavalla nähtiin ruotsalainen Jaw Lesson, joka on aiemmin tunnettu taiteilijanimellä Hajen. Sikäli kun vielä Tuulian aikana puheensorina hieman häiritsi kokemusta, neidon avatessa suunsa sielukas ja käheä ääni hiljensi kuppilan kuin seinään. Jaw Lesson jäi minulle festivaaleilta tärkeimmäksi uudeksi tuttavuudeksi. Keikan lopuksi matalalle lavalle nousi esiintymiskaveriksi The Tallest Man on Earth eli Kristian Matsson. Yhdessä esitetty cover Bonnie “Prince” Billyn I’ll Be Gladista nostatti ihokarvat pystyyn ihastuksesta ja olikin ehkä koko festivaalin mielettömin tulkinta. Ilokseni se kuultiin vielä myöhemmin uudestaan YO-talon puolella Matssonin keikalla.

Artturia vastapäätä YO-talolla esiintyjälista olivat perjantaina ruotsalaisvoittoisempi. Viimeisenä soittanutta The Tallest Man on Earthia lukuunottamatta kaikki olivat hyviä – eivät erinomaisia tai yllättäviä mutta eivät pettymyksiäkään. Niin, The Tallest Man oli siis erinomainen. Liechtensteiniksi nimetty kolmen hengen tyttötrio Göteborgista oli kuitenkin malliesimerkki siitä, kuinka ruotsalaiset keskinkertaiset bändit ovat usein parempia kuin hyvät suomalaiset – karskisti yleistäen. Mikä on Ruotsin salaisuus?

Liechtenstein

Illan odotetuin akti tuntui olevan silti Liekki, jota ei ole aikoihin lavoilla nähty. Vaikka paikoin bändi syleili rakkauden universumia, kokonaisuus ei ollut tajuntaa räjäyttävä. Oli silti ilo huomata, että Liekki on edelleen voimissaan.

Liekki

Lauantailta odotin eniten Joensuu 1685:n keikkaa, sillä en ollut aiemmin nähnyt yhtyettä esiintymislavalla. Kuuleman mukaan bändi ei ollut parhaassa vedossa – myöskään itsensä mielestä, mutta ensikertalaiselle Joensuiden shoegaze-krautrock live-kokemuksina täytti odotukset. Tyylikkäästi pukeutuneet miehet veivailivat soittimistaan yllättävän paljon uutta materiaalia, ja vaikka tuttujakin biisejä kuultiin, illan kohokohdaksi nousi NME:ssäkin esiin nostettu Bruce Springsteen-cover I’m on Fire – joka onkin aivan mahtava tulkinta.

Joensuu 1685

Päivän muu musiikki oli yhtenäistä massaa, josta ei erikoisia muotoja löytynyt. Wildbirds & Peacedrums kiehtoi lukuisilla mielenkiintoisilla soittimillaan, mutta biisit eivät nousseet tasolle, joka olisi aiheuttanut elämyksiä. I Was a Teenage Satan Worshipperin keikalla ennen näkemätön rumpali paiskoi ryhtiä koko yhtyeeseen, joka on välillä velttoillut lavalla. Vaikka taustavideoita lukuunottamatta tamperelaisbändin olemus oli edelleen vain ihan hyvä, rumpali teki keikasta silti ehkä parhaan näkemäni teinisatanistikeikan.

Wildbirds & Peacedrums

Kuusumun profeetta

Kaiken kaikkiaan Valoa festivaali oli onnistunut. Yksikään bändeistä ei flopannut eikä varsinaisesti ollut pettymyskään. Helmiä erottui joukosta, ja keikkapaikoilla oli mukavasti tungosta ja hyvä tunnelma. Toivottavasti tämä tulokas jatkaa Tampereen syksyssä Monsters of Popin, Lost in Musicin ja manSEDANsen rinnalla.

Tovi sitten Suomessa saatiin nauttia muutamien päivien ihanainen post-metal/ post-rock –putki. Ensiksi saatiin vieraita Irlannista, jonka jälkeen elämän pisti lopullisesti risaiseksi joukko jenkkejä.

God is an Astronautin ensivierailu Suomeen kesti kolme päivää ja kattoi kolme kaupunkia: Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän. Helsinki oli ennakkoon loppuunmyyty, Tampere väkimäärästä päätellen ovelta loppuunmyyty eikä Jyväskylässäkään kuulemma ollut ihmisistä pulaa. Vastaanotosta päätellen on realistista toivoa uusintavisiittiä näille koordinaateille.

Tampereen keikan katsastaneena voin sanoa olevani tyytyväinen minäkin. Settilista sisälsi monipuolisesti materiaalia kaikilta kokopitkiltä levyiltä sekä uudelta ep:ltä. Lavaesiintyminen ei yllättänyt, ja keikka oli hyvinkin geneerinen post-rock –keikka, kun taas toisaalta pienten sykähdyksien ajan kyse oli jostain poikkeavasta. Välillä tuplabasarit viittasivat raskaampaankin menoon eikä kitaroilla maalailtu niin ahkerasti kuin post-rock-keikoilla yleensä. Wikipedia kertoo bändin soittavan akustista rockia, ja tätä näkemystä keikka osaltaan vahvisti.

Suurin osa ihmisistä kuitenkin poistui Klubilta kasvoillaan ilme, joka kertoi jostakin merkittävän todistamisesta. Taustavideot näyttivät tehneen suuren vaikutuksen yleisöön (kuvistakin jo voi päätellä etten niitä itse niin hyvin nähnyt).Välillä itsellekin tuli mielihyvän värittämä tunne – kuin bassogodzilla olisi napannut minut terävien hampaittensa väliin riepoteltavaksi, päästänyt irti ja antanut sitten rauhallisempien tahtien virvoitella minut takaisin elävien kirjoihin.

Seuraavana päivänä jumalallisiin sfääreihin päästiin muissa kaupungeissa, kun God is an Astronaut päätti minikiertueensa Jyväskylään, ja Helsinkiin saapui uusintavierailulle Isis kumppaneineen. Helsingin Nosturissa illan pääesiintyjä heitti hyvinkin isismäisen keikan, eikä siitä jäänyt mitään sen kummempaa sanottavaa. Yli puolet biiseistä oli uusimmilta levyiltä, ja vaikka vanhempiakin hittejä olisi mielellään kuunnellut, oli veto perusvahva. Kiinnostavammaksi silti nousivat lämmittelijät Mamiffer ja Dälek.

Ensimmäisenä soittanut Mamiffer on Isiksen Aaron Turnerin ja muiden tunnettujen muusikoiden kokeellinen sivuprojekti. Sivuprojektiksi se jääneekin, sillä vaikka keikka oli lopulta kiinnostavampi kuin pääesiintyjän veto, on vaikea keksiä tilanteita joissa Mamifferia kuuntelisi. Kotona kiinnostus ei luultavasti riitä ja toisaalta livenä Mamiffer oli ristiriitaisesti sekä vangitseva että luotaantyöntävä. Ensimmäisellä keikalla kiinnostusta katsella ja kuunnella löytyi, mutta niin vivahteikaista musiikki ei ollut, että mielenkiinto kantaisi montaa keikkaa.

Omalaatuinen räppipari Dälek sen sijaan oli post-rock/metal-painotteisen illan – ja viikon – voittaja. Vaikka olenkin New Jerseyn kasvatit todistanut näistä bändeistä useimmin, oli kaksikko edelleen kiinnostavin. Aggressiivinen lava-anti yhdistettynä vangitsevan jumittaviin taustoihin toimi jälleen.

Sekä toisulotteisen nimensä että maalailevan musiikkityylinsä puolesta jatkoksi sopii esiteltäväksi suomalainen Betrayal at Bespin. Porilaislähtöinen post-metallia soittava viisikko lisäsi viime viikolla debyyttijulkaisunsa Internetiin vapaasti streamattavaksi ja ladattavaksi. Melko raskaasti post-metallina liikkeelle lähtevä kokonaisuus kevenee loppua kohti muuttuen samalla maalailevammaksi post-rockiksi. Loogisesti etenevää keitosta on maustettu niin jousisoittimilla, saksofonilla, huuliharpuilla, murinalla kuin meksikolaisilla elokuvakitaroillakin.

Diary of a Dead Man Walking -nimeä kantava debyytti kuulostaa valmiilta, vaikka kyseessä onkin ensimmäinen julkaisu. Kokemusta miehiltä löytyy kuitenkin entuudestaan, sillä osa jäsenistä on vaikuttanut aikaisemmin hardcorea veivanneessa Satura Lanxissa. Kokonaisuus on harmoninen selkeistä a- ja b-puolen eroavaisuuksista huolimatta. Instrumentaalin ja mörinälaulun osuudet ovat tasapainossa ja puolen vaihtuessa raskaat kitarat muuttuvat lähes huomaamattomasti akustisiksi. Yhtä sulavasti levy lähtee pyörimään alusta, jos repeat sattuu unohtumaan päälle.

Mikäli muut tässä postauksessa mainitut bändit kuuluvat musiikkimakuusi, suosittelen vahvasti suuntaamaan osoitteeseen http://www.betrayalatbespin.com

Dubstep on parin viimeisen vuoden aikana nostanut päätään tasaisesti Suomessa niinkin paljon, että se on huomattu ulkomailla asti. Suomesta tulee monia maailmallakin nimekkäitä tuottajia, ja toisaalta tanssit kasvavat tasaisesti yliopistokaupungeissa. Tapahtumien keskinäinen vaihtelevuus on ihailtavan monipuolista. Usealla klubilla järjestetään sekä satunnaisesti että säännöllisesti bassotäytteisiä iltoja, ja keväällä dubstep otti erävoiton jopa Tampereen filmifestivaaleilla musiikkivideoiden ja dokumentin voimin. Viime viikolla dubstep pauhasi Helsingissä kolmena peräkkäisenä päivänä – nyt on Tampereen vuoro.

Helsinkiä lämmiteltiin torstaina Beetrootissa kotimaisin voimin, ja perjantaina Kuudennelle linjalle saapui Lontoosta Pangaea. Lyhyellä varotusajalla oli Kutoselle saatu harmillisen vähän porukkaa, mutta ilostutti huomata että ihmiset olivat tulleet hyvän musiikin perässä, sillä baarin puolella ei ollut ainuttakaan ihmistä, kun Pangaea päräytti taajuudet täysille. Setti oli erilainen kuin odotin, ja ilta päättyi liian aikaisin, mutta hauskaa oli. Kuuleman mukaan lauantain dubstep-sektio vei kuitenkin täyspotin kotiin. Kalasataman uudella squatilla järjestetty Helsinki vs. Tampere -sessio oli ollut päräyttävä. Armottoman syysmyrskyn takia en itse päässyt paikalle, ja nyt harmittaa. Talo oli ollut täynnä, meininki mieletön ja battle tasaväkinen.

tre vs hki soundclash part ii from stak etop on Vimeo.

Voittajaksi julistettiin Tampere, ja tänä viikonloppuna bileet jatkuvatkin Mansessa. Neljättä kertaa järjestettävä (vaihtoehtoisempaan?) elektroniseen musiikkiin keskittyvä manSEDANse-festivaali kestää torstaista sunnuntaihin ja esittäytyy useammassa eri tilassa. Tänään Telakalla verrytellään mm. Cloudsista tutun Ponytailin ja Niclas Kristianssonina tunnetun Non Personin voimin. Perjantaina tansseista tulee aivan varmasti valtavat. Tutut kotimaiset (Desto, Dead-O…) avaavat illan brittivieraille Appleblimille ja Dusk + Blackdownille. Kuten kokemukseni dubstepin ja squattien kohtaamisista, ovat myös muistot manSEDANseista lämpimiä. Tämä on paras aika vuodesta. Musiikkitarjonta jatkuu vielä lauantaina ja sunnuntainakin sekä ohjelmaa löytyy paljon myös varsinaisten klubien ulkopuolelta, esimerkiksi näyttelymuodossa. Tsekkaa muu ohjelma täältä: http://mansedanse.com/events_fi.html

Linkkejä
Pangea
manSEDANse
Ponytail
Non Person
Clouds
Desto
Appleblim
Dusk+Blackdown

Kesäkuussa startannut Portugal. The Manin Euroopan kiertue on jo päättynyt, ja sen alkamisen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Uusin albumi The Satanic Satanist ehti vuotaa Internetiin miltei kuukautta ennen virallista julkaisupäivää, mutta nyt sen saa jo kaupoistakin. Portugal. the Man on soittanut ensimmäiset keikkansa niin Pohjoismaissa kuin Portugalissakin.

Mira and Portugal. the Man

Tapasin yhtyeen kesäkuun loppupuoliskolla Tampereella, kun levyn vuotamisesta oli kulunut muutama päivä ja Michael Jacksonin kuolemasta alle vuorokausi.

Keskustelu tuntui kesäkuussa kääntyvän enemmän levyn vuotamiseen kuin sen sisältöön niin fanien keskuudessa kuin bändin kanssa rupatellessakin. Sen sisältö kuitenkin ansaitsee omat ylistyssanansa. The Satanic Satanistista muotoutui minulle vuoden 2009 kesälevy, vaikka olinkin keväällä varma, että titteli menisi The Mars Voltan uutukaiselle. Kuten texasilaisilla, Alaskasta ponnistavalla Portugal. the Manilla uudet kappaleet eivät ole niin kokeellisia kuin aiemmin, vaikka progeiluakin toki edelleen löytyy. Menneistä vuosikymmenistä henkivät akustiset kitarat raikaavat levyllä ilmavasti, ja sen mukana on helppo laulaa. Kokonaisuus on eheä, ja kappaleesta toiseen siirrytään huomaamattomasti. The Satanic Satanist kuulostaa siltä, että läpimurto on lähellä.

Portugal. the Man - 26.6 Klubi, Tampere

Uudella tavalla soundaava levy on myös rakennettu uusin keinoin. Laulaja-kitaristi John Baldwin Gourley kertoo, että etukäteen ei suunniteltu niin paljon kuin ennen vaikka esituotanto tapahtuikin totuttuun tapaan. Lauluihin keskityttiin ja materiaalia leikattiin enemmän kuin aiemmilla levyillä. Myös pieni paniikki viritti bändiä, sillä levylle oltiin saatu ensimmäistä kertaa nimekäs tuottaja, Paul Q. Kolderie (Radiohead, Pixies, Dinosaur Jr. jne.). Levyn lyyrinen puoli on edellisten julkaisujen tapaan ainakin osittain konseptinen. The Satanic Satanistilla kappaleet kertovat vuosista 86-93 Alaskassa. ”Biiseissä oikeastaan mainitaan vuodet 87-93, koska se kuulosti paremmalta ”, naurahtaa John.

The Satanic Satanistin vuodettua etukäteen verkkoon John kirjoitti levyjen lataamiseen liittyvän blogitekstin bändin Internet-sivuille. Pitkä vuodatus käsitteli mm. yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä bändin tekemää raskasta työtä kohtaan. Kasvotusten John korosti myös samaa yhteisön henkeä. Jos lataa levyn ja pitää siitä, täytyy ymmärtää tukea sen tekijöitä, jos ei levyä ostamalla, niin jollakin muulla tavalla. Internetin sosiaalisilla verkkosivustoilla fanit syyttelivät ja syyllistivät toisiaan levyn lataamisesta, mutta tällaista reaktiota ei toivottu, sillä John myönsi lataavansa itsekin usein levyt ensin Internetistä, ja jopa kannusti faneja lataamaan levyn ja levittämään sen ilosanomaa muillekin.

Portugal. the Man - 26.6 Klubi, Tampere

”Näen Internetin musiikin kannalta enemmän mahdollisuutena kuin vihollisena. Laiton lataaminen kasvattaa fanikantaamme ja tuo keikoillemme lisää ihmisiä etenkin Euroopassa. Yllätyin väenpaljoudesta eilisellä keikallamme Helsingissä. Ilman Internetiä paikalle olisi eksynyt korkeintaan muutamia ihmisiä. Eräällä keikalla Italiassa keikallamme oli kahdeksan ihmistä”, John kertoo ja paljastaa myös lukevansa jonkin verran itsekin musiikkiblogeja. Johnin lisäksi basisti Zachary Scott Carothers on innostunut etenkin Twitterin mahdollisuuksista, ja myös Last.fm –sivustolle osoitetaan ylistyssanoja.

Myös Tampereen keikalle oli saapunut kiitettävästi ihmisiä, vaikka suurin osa tyytyikin katselemaan keikkaa pöydistä. Live show erosi paljon uuden levyn hengestä, eikä tuoreita biisejä kuultukaan kuin muutama. Bändi ei ollut varautunut kiinnostukseen uusia biisejä kohtaan, joten niiden treenaaminen olikin alkanut vasta kiertueella soundcheckien yhteydessä.

Silti vanhemmista biiseistä koostunut setti täytti korkeammatkin odotukset. Välillä progeilu muistutti jopa sen The Mars Voltan keikoista. Vaikka esitys olikin hyvin jamittelupitoinen ja New Orleansistakin oli sovitettu reggaehtava versio, myös balladit kantoivat. Kylmät väreet kulkivat selkärankaa pitkin, kun tunnelmalliset Colors ja 1989 soivat tyhjähkölle salille. Ilta päättyi encorena vedettyyn Chicagoon, jonka jälkeen bändi jäi tanssimaan Klubilla järjestetyille Morrissey-jatkoille. Seuraavana päivänä konkkaronkka suuntasi Britteihin, ja Zach lupasi laulaa ruotsinlaivan karaokessa Michael Jacksonia.

Portugal. the Man - The Satanic Satanist

The Satanic Satanist löytyy nyt kaupoista, ja se kannattaa ostaa jo pelkästään ainutlaatuisten kansiensa vuoksi. (http://www.bandsanddesign.com/album-art … -satanist/) Levystä on saatavilla myös rajoitettu The Majestic Majesty –niminen akustinen raakaversio. Yhtye lupasi palata loka-marraskuussa takaisin Eurooppaan, jolloin kiertue sisältänee muitakin Pohjoismaita ja yhden keikan Suomessa. Tällä hetkellä tulevaan loppuvuoden Euroopan kiertueeseen ei tosin ole vielä varmistunut pohjoismaisia keikkapaikkoja.

http://www.portugaltheman.net/
http://www.myspace.com/portugaltheman