Fresh from Finland

Heissulivei! Nyt kun helmikuukin on jo pyörähtänyt käyntiin, on aika herätellä tätäkin blogia lyhyiltä talviuniltaan. Blogin nimen mukaisesti keskitytään tällä kertaa suomalaisiin tuoreisiin ääniin. Suomen omat synahaaveilijat nimittäin julkaisivat eilen kolmannen pitkäsoittonsa. I Was a Teenage Satan Worshipperin uusi lätty Strange Lights syventää ennestään tuttua soundia ja vie bändiä osaltaan eteenpäin, mikä tekee siitä ehkä parhaan IWATSW-taidonnäytteen tähän asti.

Strange Lightsissa parasta on sen tarjoilema tunnelma, jossa sekoittuu menneiden vuosikymmenten surinat ja 2010 vuoden elektrosoundi. Irrallaan osa biiseistä on suorastaan heikkoja, mutta tällä kertaa kokonaisuus on suurinpiirtein hallussa. IWATSW kuulostaa seisovansa soitintensa takana. Monen erilaisen mausteen sekametelisoppa kuulostaakin paremmalta itsevarmana.

I Was a Teenage Satan Worshipper by Aki

Sanonnan mukaisesti Strange Lightsilta löytyy myös jotain uutta, vanhaa ja lainattua. Kosketinsoittajana tunnettu Blackie Loveless avaa suunsa ensimmäistä kertaa kahdella raidalla. Naisen puhelaulu sopii biiseihin kuin nenä päähän, ja levystä jääkin vaikutelma että oma soundi on vihdoin valmis. Uudelleen esiin nostetut synat muistuttavat loistavasta ensimmäisestä ep:stä, Bees & Honeysta, vaikka bändin ei voi missään nimessä sanoa palanneensa juurilleen. Suicide-yhtyeen Martin Reville omistettu Martin sen sijaan huokuu esikuvansa vaikutteita.

I Was a Teenage Satan Worshipper - Strange Lights

I Was a Teenage Satan Worshipper ei ole ollut ensimmäisen ep:nsä jälkeen hittivetoinen yhtye, eikä sitä ole Strange Lightskaan. Tanssitahteja kuitenkin löytyy muutoin utuisemmasta kokonaisuudesta. Levyn paras biisi Amsterdamned ja tutun kuuloinen Just Do It ovatkin vauhtiraitoija, jotka jäävät ensimmäiseksi mieleen kasvavalta levyltä. Mahdollisuus kannattaa kuitenkin antaa lopuillekin kappaleille, sillä esimerkiksi tunnelmallisempaa puolta edustava instumentaali Stand Back, Forces of Evil on myös laatutyötä.

I Was a Teenage Satan Worshipper
I Was a Teenage Satan Worshipper – MySpace

Viikonloppuna järjestettiin jo neljännet loistavat useamman päivän mittaiset musiikkifestivaalit Tampereella tänä syksynä. Tarjontaa siis löytyy enemmän kuin koskaan (ainakin niin pitkälle peilattuna kuin oma muistini jaksaa kantaa), eikä sitä silti vaikuttaisi olevan liikaa. Sekä YO-talolla että Artturissa olivat istumapaikat loppuneet perjantaina ja lauantaina, kun lavoilla nähtiin upeita kotimaisia ja ruotsalaisia bändejä ja artisteja. Varteenotettavia illanvieton vaihtoehtoja oli tarjota muillakin pubeilla, baareilla ja klubeilla.

Festivaalin starttasi Artturin puolella esiintynyt cover-bändi Tuulia, joka soitti Toolia, suomeksi. Yhden biisin ennakkokuuntelun perusteella odotin keikalta paljon, enkä joutunut pettymään. Akustiseksi kitararockiksi vääntynyt Tool kuulosti tuoreelta siitä huolimatta, että olen oman Tool-levyni soittanut kirjaimellisesti puhki. MySpacesta löytyvän Pohjanmaa-kappaleen pohjalta tiesin odottaa myös lyyristä nokkeluutta, hauskoja heittoja ja irvokkaitakin viittauksia. Myös muut kuullut biisit toimivat tältä osin mainiosti, ja esimerkiksi Huora peniksen kanssa jaksoi naurattaa.Versio Schismistä jäi ainoaksi heikommaksi coveriksi, ja sekin pääpuolin outojen perkussioidensa puolesta.

Jaw Lesson

Seuraavana lavalla nähtiin ruotsalainen Jaw Lesson, joka on aiemmin tunnettu taiteilijanimellä Hajen. Sikäli kun vielä Tuulian aikana puheensorina hieman häiritsi kokemusta, neidon avatessa suunsa sielukas ja käheä ääni hiljensi kuppilan kuin seinään. Jaw Lesson jäi minulle festivaaleilta tärkeimmäksi uudeksi tuttavuudeksi. Keikan lopuksi matalalle lavalle nousi esiintymiskaveriksi The Tallest Man on Earth eli Kristian Matsson. Yhdessä esitetty cover Bonnie “Prince” Billyn I’ll Be Gladista nostatti ihokarvat pystyyn ihastuksesta ja olikin ehkä koko festivaalin mielettömin tulkinta. Ilokseni se kuultiin vielä myöhemmin uudestaan YO-talon puolella Matssonin keikalla.

Artturia vastapäätä YO-talolla esiintyjälista olivat perjantaina ruotsalaisvoittoisempi. Viimeisenä soittanutta The Tallest Man on Earthia lukuunottamatta kaikki olivat hyviä – eivät erinomaisia tai yllättäviä mutta eivät pettymyksiäkään. Niin, The Tallest Man oli siis erinomainen. Liechtensteiniksi nimetty kolmen hengen tyttötrio Göteborgista oli kuitenkin malliesimerkki siitä, kuinka ruotsalaiset keskinkertaiset bändit ovat usein parempia kuin hyvät suomalaiset – karskisti yleistäen. Mikä on Ruotsin salaisuus?

Liechtenstein

Illan odotetuin akti tuntui olevan silti Liekki, jota ei ole aikoihin lavoilla nähty. Vaikka paikoin bändi syleili rakkauden universumia, kokonaisuus ei ollut tajuntaa räjäyttävä. Oli silti ilo huomata, että Liekki on edelleen voimissaan.

Liekki

Lauantailta odotin eniten Joensuu 1685:n keikkaa, sillä en ollut aiemmin nähnyt yhtyettä esiintymislavalla. Kuuleman mukaan bändi ei ollut parhaassa vedossa – myöskään itsensä mielestä, mutta ensikertalaiselle Joensuiden shoegaze-krautrock live-kokemuksina täytti odotukset. Tyylikkäästi pukeutuneet miehet veivailivat soittimistaan yllättävän paljon uutta materiaalia, ja vaikka tuttujakin biisejä kuultiin, illan kohokohdaksi nousi NME:ssäkin esiin nostettu Bruce Springsteen-cover I’m on Fire – joka onkin aivan mahtava tulkinta.

Joensuu 1685

Päivän muu musiikki oli yhtenäistä massaa, josta ei erikoisia muotoja löytynyt. Wildbirds & Peacedrums kiehtoi lukuisilla mielenkiintoisilla soittimillaan, mutta biisit eivät nousseet tasolle, joka olisi aiheuttanut elämyksiä. I Was a Teenage Satan Worshipperin keikalla ennen näkemätön rumpali paiskoi ryhtiä koko yhtyeeseen, joka on välillä velttoillut lavalla. Vaikka taustavideoita lukuunottamatta tamperelaisbändin olemus oli edelleen vain ihan hyvä, rumpali teki keikasta silti ehkä parhaan näkemäni teinisatanistikeikan.

Wildbirds & Peacedrums

Kuusumun profeetta

Kaiken kaikkiaan Valoa festivaali oli onnistunut. Yksikään bändeistä ei flopannut eikä varsinaisesti ollut pettymyskään. Helmiä erottui joukosta, ja keikkapaikoilla oli mukavasti tungosta ja hyvä tunnelma. Toivottavasti tämä tulokas jatkaa Tampereen syksyssä Monsters of Popin, Lost in Musicin ja manSEDANsen rinnalla.

Dublinista ponnistava Sleep Thieves lukeutuu bändeihin, jonka musiikin toivoisi kantautuvan useampien ihmisten korviin. It Was Only a Satellite ep paljastaa, että bändi on valmis maailman löydettäväksi nuoresta yhden vuoden iästään huolimatta. Soundi ei ole omaperäisimmästä päästä, mutta miksi sen tarvitsisi ollakaan? Useista vaikutteista on saatu puristettua toimivia biisejä, jotka eivät silti kuulosta kopioiduilta. Yhtye listaa MySpace-sivuillaan vaikutteikseen noin sata bändiä, joista lähes kaikki kuuluvat suosikkeihini, joten olisi pienimuotoinen ihme, ellen pitäisi myös Sleep Thievesistä. Listaan on poimittu lähes jokaisesta genrestä parhaat bändit niin electrosta indie rockiin, post-rockista hip-hoppiin, IDM:stä grungeen kuin punkista brittipoppiin.

Lähimmät vertailukohteet löytyvät kuitenkin listan ulkopuolelta. It Was Only a Satelliten tyyli vaihtelee biisistä riippuen, mutta pirteä ja poukkoileva syntikkapopin ja elektron kohtaaminen tuo mieleen jotain Of Montrealin ja Au Revoir Simonen väliltä. Lyhyehkö This Is Not an Exit sen sijaan soi kuin Crystal Castlesin tekemä remix CSS:stä. Listatuista vaikuttajista lähes kaikki ovatkin varmaan antaneet osuutensa lopputulokseen, ja esimerkiksi Bat for Lashes eli Natasha Khanin vaikutuksen voi ajatella kuuluvan kaksoisvokaalien naispuolisessa osuudessa. Oikeudenmukaisinta olisi kuitenkin olla vertailematta Sleep Thievesiä mihinkään, sillä soundi on enemmän omaa kuin keneltäkään lainattua.

Söpö neliraitainen ep on tasavahva alusta loppuun, mutta lemppariksi tuntuisi nousevan kokeellisempi Osumi. Myös MySpacesta löytyvät uudemmat kappaleet kuulostavat yhtä laadukkailta. Toivottavasti bändi tavoittaa yleisönsä, sillä näistä kappaleista on vaikea olla pitämättä.

Kuuntele:

Melt! Festival 2009

Melt! Festival Gräfenhainichenissa Saksassa (n. 1,5 h junamatka Berliinistä) on pienehkö festivaali, josta harva tietää, mutta joka jokaisen tulisi kokea. Ferropoliksen (http://en.wikipedia.org/wiki/Ferropolis) vanhalle kaivosaluelle, nykyiselle museoalueelle sijoitettu tapahtuma on henkeäsalpaava upeine teollisuusnostureineen, jotka öisin hohtavat kauniisti valaistuina. 20 000 hengen yleisön festivaali oli tänä vuonna ennakkoon loppuunmyyty – eikä ihme sillä lineup oli ehkä paras koskaan näkemäni, eivätkä liputkaan kustantaneet ajoissa ostettuna kuin sata euroa. Kolmen päivän yötäpäivää kestäneillä festivaaleilla headlinereina oli Oasiksen, Aphex Twinin, Bloc Partyn ja Travisin kaltaisia huippunimiä, mutta parhaat bileet löytyivät usein muualta. Coca-Colan sponsoroima tuoreiden bändien teltta osoittautui aarrearkuksi, sillä siellä esiintyivät monet tänä vuonna hypeä niittäneet artistit (esim. La Roux & The Dodos) ja vielä sitäkin tuntemattomammat bändit.

Kakkmaddafakka

Kakkmaddafakka on nuori norjalainen yhtye, joka on Melt!in mukaan cooleimmin, minun mielestäni hölmöimmin nimetty bändi. Biisit eivät vaikuttaneet kovinkaan mielenkiintoisilta etukäteen, mutta livenä bändi yllätti. Jos olisin keikkajärjestäjä, en malttaisi olla buukkaamatta yhtyettä Suomeen esiintymään. Nuorten bergeniläisten ylitsepursuava energia toi telttaan mahtavan tanssifiiliksen vielä festivaalien viimeisenäkin päivänä. Kakkmaddafakkan iloiset veljekset muistuttivat paljon suomalaista Wedding Crashersia. Lisäksi lavalla heilui kaksi seilorimaisesti pukeutunutta miestä taustalaulajien ja hypemiehien ominaisuudessa. Keikan loputtua paljastui että scattikin taittui! Kakkmaddafakka on valehtelematta yksi kiinnostavimmista livebändeistä, johon olen törmännyt. Ei sovi niille, jotka haluavat nauttia musiikkinsa vakavana ja harmaana!
Kakkmaddafakka

Miike Snow

Tänä vuonna blogeissakin hyvin esillä ollut ruotsalainen Miike Snow ei edellisen jälkeen tuntunut kovin tanssittavalta, mutta debyyttilevy aukesi paremmin kuin kotikuuntelussa. Hitit Animal ja Burial pärähtivät soimaan heti alkuun, minkä jälkeen lähtivät myös maskit esiintyjien kasvoilta. Keikassa riitti kuitenkin seuraamista aivan loppuun asti, sillä biisit kaikuivat kauniin moniulotteisina. Gaspard Augén ja Sébastien Tellierin sekoitukselta näyttänyt laulaja-kitaristi Andrew Wyatt on muuten tuottanut Mark Ronsonin kanssa Daniel Merriweatherin uuden albumin!
Miike Snow

Passion Pit

Miike Snown lisäksi toinenkin bändi osoittautui hypensä ansainneeksi. Passion Pit oli ehkä näistä kolmesta vähiten mukaansa tempaava, mutta heliumääninen vokalisti kuulosti livenä jopa paremmalta kuin levyltä.. Jokainen biisi soundasi hyvin, ja yllätyinkin, kuinka monta oikeasti hyvää biisiä yhtyeen Manners-debyytiltä löytyykään. Jenkkibändi oli lähestulkoon festivaalien ainoa esiintyjä, joka heitti encoren… ja toisenkin, mikä tosin saattoi johtua siitä, että he esiintyivät viimeisenä bändinä ellei dj-keikkoja lasketa. Eräästä Twitter-profiilista bongasin tekstin, jossa Melt!iä verrattiin heroiiniin. Kun siitä kerran pääsee nauttimaan, haluaisi vain lisää ja lisää.
Passion Pit

Coca-Cola Soundwave Tentissä todistin myös elämäni parhaimman keikan. “Bergen-Berlin Mash-up Surprise” nimellä ohjelmasta löytynyt yllätys paljastui ennakkoaavistusteni mukaan kolmen bändin yhteiskeikaksi. Lavalla nähtiin The New Wine, Kakkmaddafakka ja The Whitest Boy Alive soittamassa sekä toistensa että muiden biisejä. Coverit lähtivät ainakin Haddawayn ja Zombie Nationin ysärihiteistä. Viimeisenä kappaleena nähtiin 18 hengen soitinversio Fred Falken tekemästä Golden Cage -remixistä, ja sekä yleisö että bändit olivat haltioissaan. Bändityypeistä ainakin kolme stagedaivasi tämän aikana yleisön hyppiessä villisti. Rehellisesti sanottuna se saattoi olla elämäni parhaimpia keikkoja ja hetkiä.

The New Wine vs. Kakkmaddafakka vs. The Whitest Boy Alive – Golden Cage (Fred Falke Remix):

Melt!in uskomattomat maisemat, kauniit mutta epäitsekkäät ihmiset, uskomattomat nosturilavat ja warehousepartyt pitivät huolen siitä, ettei tätä tapahtumaa yksinkertaisesti voi missata ensi vuonna!

Fresh Tunes Finland will launch it’s newest project, the highly anticipated blog jam-packed with information about artists, live performances, releases, opinions and so on and so on. It will be hosted by the renowned blogger, who has dedicated freetime as well as her pastime to experiencing so much, that it will even spill on to here.

Keep a look out!