9
12
2009
Kesäkuun lopussa Pitkä kuuma kesä –festivaaleilla ihastuttanut entinen Million Dead –vokalisti täytti Tavastian hyväntuulisesta musiikkikansasta maanantai-iltana. Yleisöpulasta ei kärsitty ja tunnelma oli yhtä vastaanottava kuin kesän festivaalillakin. Koko Euroopan kiertueen lämmittelijäksi valitut Jaakko & Jay olivat innostuneita pestistään, ja tunne taisi olla molemminpuolinen, sillä herra Turner kutsui tamperelaiskaksikon lavalle Photosynthesis-huipennuksen ajaksi.

Turnerin uusimmalla syksyllä julkaistulla Poetry of the Deed –albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa taustabändiä muihin studioalbumeihin verrattuna. Vaikka alkuun trubaduurin taustabändi jännittikin, lopputulos oli hieno. Sama koski maanantain keikkaa. Kesällä iloinen ja supliikki Turner nähtiin lavalla yksin, mutta Tavastialla mukana ollut taustabändi hoiti hommansa hyvin, eikä vienyt mitään Turnerin esiintymisestä pois.

Taustajoukoilla vahvistettu keikka toi myös uutuuden tunnetta keikkaan, joka muutoin toisti paljon kesän show’ta. Esimerkiksi Substitute ilahdutti koko bändin sovituksellaan, vaikka välispiikit aikoinaan Porvoosta varastetusta kitarasta olikin kuultu jo aiemmin. Myös Poetry of the Deedin kappaleet, erityisesti Sons of Liberty, olivat ihailtavan vahvoja kappaleita lavalla, ja niiden voiman voi kuvitella olevan erivahvuista soolona esitettyinä.
Vaikka keikka oli yksi muiden joukossa, ja toistikin kiertueen kuviota sekä settilistaltaan että keikkaa värittäneiltä huippukohdiltaan, ei maneereita voinut kokea huonona asiana. Dan’s songia vahvistettiin yleisöstä poimitun Joonaksen huuliharppusoololla eikä Photosynthesis-yleisönlaulatuskaan ollut ennennäkemätöntä. Lopulta juuri nämä keikasta keikkaan toistuvat seikat jäivät kuitenkin parhaiten mieleen uuden Rock ’n’ Roll Romance –biisin lisäksi. Turner esitti vielä julkaisemattoman balladin yksin, ja se nousikin kiistatta illan herkimmäksi kokemukseksi.

Frank Turner & Joonas
Turnerin keikka oli tutuista jutuistaan huolimatta yksi iloisimmista keikoista, joita on viime aikoina Suomessa päässyt todistamaan. Se ei noussut paremmaksi kuin kesäinen keikka, mutta ei jäänyt heikommaksikaan. Turner on lavalla varmasti yksi viihdyttävimmistä folk-miehistä, joita maa päällään kantaa, enkä epäile lainkaan etteikö miestä otettaisi avosylin vastaan maahamme uudestaan koska vain.
Comments : 2 Comments »
Categories : Uncategorized
2
12
2009
Jessen uusi lohkaisu; “TUM TUM TUM”
Kauan odotettu JESSE:n kakkonen “TUM TUM TUM” nostettiin kauppojen hyllyille viime viikolla. Huhujen mukaan lauantaina Korjaamolla julkkaribileissä tapahtui asioita, joita ei voi edes sananvapauden nimissä julkaista. Toisten huhujen mukaan tapahtuma tallennettiin jonkinasteiselle videotallentimelle, eli toivon mukaan jossakin vaiheessa saamme kaikki nauttia näistä asioista.

Jesse
Takaisin levyyn. “TUM TUM TUM esittelee yhtyeen, joka on aiemmin nojannut vahvasti visuaaliseen puoleen ja yrittääkin nyt aluevaltausta itse musiikilla. Puhumme tuhansista äärimmilleen venytetyistä syntetisaattori-soundeista, stereotyyppisistä rumpukonemaisista biiteistä (johtunee rumpukoneiden käytöstä. Osassa kappaleista kuullaan myös oikeaa rummuttelua, nääs Analla on käytössään kasarilta säästetyt Taman sähkörummut) ja tuhdeista bassolinjoista.
Singlelohkaisu “SLURPS!” esitteli menevän, ehkä jopa tansseissa kuultavan teknodiskojytä -stygen kun taas “Löyhähdys” lähtee jonnekin jazzin ja tuhdin electrobluesin maailmaan.Vaikkakin kasarimaiset kitaranvinguttelut ovat näytellet ennenkin suurta roolia yhtyeen tuotannossa, on todettava että tällä levyllä menevien kertosäkeiden ohella ovat kitarat levyn parasta antia. SLURPS!:lla kuultavan SLI-DEn työskentely on lähes kiihottavaa ja kappaleissa “Odotin Ihmettä”, “Ps. Foto Ois Kiva” sekä “Koettelee Mut Ei Hylkää” sooloileva Kölle todistaa jälleen olevan yksi maamme todellisista tulevista kitarasankareista. Kokonaisuudessaan hyvä ja ennen kaikkea monista kerroksista muotoutunut levy, joka varmasti jää aikakirjoihin jossain muodossa.
Jos on pakko antaa tähtiä niin annetaan 4**** / 5*****.
Piristävää JESSEn tuotannossa on sen ilmiömäinen taito sovittaa yhteen kasarilta haetut vinksahtaneet syntetisaattorihäröilyt ja saman aikakauden mainstream-stadionrockmainen atmosfääri. Kun tämän sopan laittaa ulos 2009 hyvillä visuaalisilla ärsykkeillä on tämä taatusti kiinnostavaa ja tietenkin… freesiä.
Ps. JESSE on yksi Hollannissa Tammikuussa järjestettävässä Eurosonic-tapahtumassa soittavista suomalaisista yhtyeistä. Kyseessähän on promoottorien showcase -tyyppinen tapahtuma, josta mm. aikoinaan Disco Ensemble napattiin isommille rundeille. Toivomme sydämestämme menestystä.
JESSE – Odotin Ihmettä -video
Ohjaus Mikko Mällinen
www.myspace.com/haistakaa
Comments : 2 Comments »
Categories : Uncategorized
30
06
2009
Nyt nyt nyt alkaa oleen näitä valokuvia niin, että tännehän hukkuu! Pitkä Kuuma Kesä – festivaali oli Suvilahdessa, Helsingissä 27-28 Kesäkuuta. Ajattelimme, että tehdäänpäs tämmönen kuvapläjäys niin saadaan käyttöä näillekin kuville, eikä meidän ahkerat ja ihanat kuvaajat mene ihan huomaamatta!
Pitkä Kuuma Kesä – festarit ..
.. ja hauskaahan oli!

Frank Turner

The Melvins

Damn Seagulls

The Sounds

The Soundtrack of Our Lives

- The Flaming Lips
Mukaan sekaantuneet artistit:
Frank Turner
Damn Seagulls
The Sounds
The Flaming Lips
The Soundtrack of Our Lives
The Melvins
Comments : 4 Comments »
Categories : Uncategorized
26
06
2009
Michael Jacksonin elämä on ollut täynnä myötä- ja vastoinkäymisiä ja hänen kuoltuaan koko maailma haukkoo henkeään. Popin kuningas julistettiin kuolleeksi torstaina 25.6.2009, kello 14.26 Kaliforniassa. Michael Jackson on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista inspiraationlähteistä musiikkimaailmassa ja hänen menestystään on mahdotonta mitata levymyynneissä tai soittokerroissa, sillä hänen vaikutuksensa on vuosikaudet ulottunut ihmisyyden rajojen ulkopuolelle. 50:stä ikävuodestaan Michael Jackson eli kokonaiset 40 vuotta median ja paparazzin keskiössä heti Jackson 5:n hitistä ” I Want You Back “ (1969) lähtien.

The King of Pop - Michael Jackson
Lue Helsingin Sanomien kirjoitus Michael Jacksonista.
Comments : 6 Comments »
Categories : Uncategorized
Recent Comments