Heissulivei! Nyt kun helmikuukin on jo pyörähtänyt käyntiin, on aika herätellä tätäkin blogia lyhyiltä talviuniltaan. Blogin nimen mukaisesti keskitytään tällä kertaa suomalaisiin tuoreisiin ääniin. Suomen omat synahaaveilijat nimittäin julkaisivat eilen kolmannen pitkäsoittonsa. I Was a Teenage Satan Worshipperin uusi lätty Strange Lights syventää ennestään tuttua soundia ja vie bändiä osaltaan eteenpäin, mikä tekee siitä ehkä parhaan IWATSW-taidonnäytteen tähän asti.
Strange Lightsissa parasta on sen tarjoilema tunnelma, jossa sekoittuu menneiden vuosikymmenten surinat ja 2010 vuoden elektrosoundi. Irrallaan osa biiseistä on suorastaan heikkoja, mutta tällä kertaa kokonaisuus on suurinpiirtein hallussa. IWATSW kuulostaa seisovansa soitintensa takana. Monen erilaisen mausteen sekametelisoppa kuulostaakin paremmalta itsevarmana.
I Was a Teenage Satan Worshipper by Aki
Sanonnan mukaisesti Strange Lightsilta löytyy myös jotain uutta, vanhaa ja lainattua. Kosketinsoittajana tunnettu Blackie Loveless avaa suunsa ensimmäistä kertaa kahdella raidalla. Naisen puhelaulu sopii biiseihin kuin nenä päähän, ja levystä jääkin vaikutelma että oma soundi on vihdoin valmis. Uudelleen esiin nostetut synat muistuttavat loistavasta ensimmäisestä ep:stä, Bees & Honeysta, vaikka bändin ei voi missään nimessä sanoa palanneensa juurilleen. Suicide-yhtyeen Martin Reville omistettu Martin sen sijaan huokuu esikuvansa vaikutteita.
I Was a Teenage Satan Worshipper - Strange Lights
I Was a Teenage Satan Worshipper ei ole ollut ensimmäisen ep:nsä jälkeen hittivetoinen yhtye, eikä sitä ole Strange Lightskaan. Tanssitahteja kuitenkin löytyy muutoin utuisemmasta kokonaisuudesta. Levyn paras biisi Amsterdamned ja tutun kuuloinen Just Do It ovatkin vauhtiraitoija, jotka jäävät ensimmäiseksi mieleen kasvavalta levyltä. Mahdollisuus kannattaa kuitenkin antaa lopuillekin kappaleille, sillä esimerkiksi tunnelmallisempaa puolta edustava instumentaali Stand Back, Forces of Evil on myös laatutyötä.
Fresh Tunes Finland kiittää ihanaa, ihanaa Miraa kuluneesta vuodesta ja onnittelee Voicen Web Awards - ehdokkuudesta! Klikkailkaa itsenne hurmokseen ja nauttikaa musasta!
Talvisessakaan Suomessa ei ole tänä päivänä pulaa kiinnostavista ja ajankohtaisista kansainvälisistä musiikkivieraista. Ainakaan Helsingissä – muilla seuduilla tarjonta on kehnompaa. Pääkaupungissa iltarientoja siis riittää yllin kyllin. Eräs tiistaipäivä nautittiin Kuudennella linjalla Fuck Buttonsista ja seuraavana iltana Redrumissa viihdytti yksi syksyn hypetetyimmistä bändeistä, Neon Indian.
Fuck Buttons on vieraillut Suomessa kerran aiemminkin. Viimeksi kaksikko nähtiin samaisella klubilla 2008 kesällä, kun debyytti Street Horrrsing oli tuoretta kuunneltavaa. Ensimmäisellä vierailullaan valloittanut bristolilaisduo keräsi kiitettävästi yleisöä tälläkin kertaa. Tiistai-iltana kuullut kappaleet olivat pääosin uudemman Tarot Sportin sisältöä. Mitään yllättävää duo ei oikeastaan tarjoillut. Show kuulosti ja näytti Fuck Buttonsilta. Jos keikka olisi ajoittunut viikonlopulle, olisivat rytmit ja surinat varmasti tanssittaneet enemmän, mutta nyt väki tyytyi lähinnä nyökyttelemään päitään musiikin tahdissa. Hurjia suosionosoituksia ei kuultu, mikä tosin saattoi johtua siitä, ettei bändi antanut mahdollisuuksia aplodeerata ennen kuin keikan lopuksi. Näiden taputusten jälkeen ei lavalle enää palattu.
Seuraavana iltana Redrumissa kärsittiin soitinongelmista. Neon Indianin Keikkarumpali Jason Fariesin basaripoljin rikkoontui kesken keikan, ja jatkoa odoteltiin, kunnes soittovempain korjattiin. Myöskään texasilaiset eivät yllättäneet. Neon Indianin ja Vegan keulakuva Alan Palomo oli juuri niin karismaattinen kuin saattoi odottaa, muu bändi meni vähän siinä sivussa. Hype-ryhmä näytti nauttivan hetken loistostaan, mutta hohto jäi jonnekin bändin ja yleisön välille. Deadbeat Summer -hitin aikana saattoi huomata meiningin hetkellisesti nousevan kattoon, mutta korkeimmissa sfääreissä se ei kauaa pysynyt. Itse olisin innostunut luultavasti enemmän saman porukan Vega-keikasta, mutta onhan ymmärrettävää, että sitä rautaa on taottava, joka on valmiiksi lämmitelty.
Vaikka välillä hipsteribänditkään eivät yllätä, on silti kumarrettava niiden tahojen suuntaan, jotka näitä nimiä Suomeen tasaiseen tahtiin tuovat. Pienehkön yleisön suuret suosikit vierailevat nykyään kylmässä Euroopan kolkassa jopa useana päivänä viikossa. Tänä viikonloppuna pääkaupungissamme voi ihastella mm. Ellen Allienin, Jack Beatsin sekä Justin Millerin ja Jacques Renaultin (DFA) keikat. Ehkä joku päivä Helsinkiä voi verrata keikkatarjonnaltaan muihin Euroopan pääkaupunkeihin… vaikka siihen onkin vielä matkaa.
Kesäkuun lopussa Pitkä kuuma kesä –festivaaleilla ihastuttanut entinen Million Dead –vokalisti täytti Tavastian hyväntuulisesta musiikkikansasta maanantai-iltana. Yleisöpulasta ei kärsitty ja tunnelma oli yhtä vastaanottava kuin kesän festivaalillakin. Koko Euroopan kiertueen lämmittelijäksi valitut Jaakko & Jay olivat innostuneita pestistään, ja tunne taisi olla molemminpuolinen, sillä herra Turner kutsui tamperelaiskaksikon lavalle Photosynthesis-huipennuksen ajaksi.
Turnerin uusimmalla syksyllä julkaistulla Poetry of the Deed –albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa taustabändiä muihin studioalbumeihin verrattuna. Vaikka alkuun trubaduurin taustabändi jännittikin, lopputulos oli hieno. Sama koski maanantain keikkaa. Kesällä iloinen ja supliikki Turner nähtiin lavalla yksin, mutta Tavastialla mukana ollut taustabändi hoiti hommansa hyvin, eikä vienyt mitään Turnerin esiintymisestä pois.
Taustajoukoilla vahvistettu keikka toi myös uutuuden tunnetta keikkaan, joka muutoin toisti paljon kesän show’ta. Esimerkiksi Substitute ilahdutti koko bändin sovituksellaan, vaikka välispiikit aikoinaan Porvoosta varastetusta kitarasta olikin kuultu jo aiemmin. Myös Poetry of the Deedin kappaleet, erityisesti Sons of Liberty, olivat ihailtavan vahvoja kappaleita lavalla, ja niiden voiman voi kuvitella olevan erivahvuista soolona esitettyinä.
Vaikka keikka oli yksi muiden joukossa, ja toistikin kiertueen kuviota sekä settilistaltaan että keikkaa värittäneiltä huippukohdiltaan, ei maneereita voinut kokea huonona asiana. Dan’s songia vahvistettiin yleisöstä poimitun Joonaksen huuliharppusoololla eikä Photosynthesis-yleisönlaulatuskaan ollut ennennäkemätöntä. Lopulta juuri nämä keikasta keikkaan toistuvat seikat jäivät kuitenkin parhaiten mieleen uuden Rock ’n’ Roll Romance –biisin lisäksi. Turner esitti vielä julkaisemattoman balladin yksin, ja se nousikin kiistatta illan herkimmäksi kokemukseksi.
Frank Turner & Joonas
Turnerin keikka oli tutuista jutuistaan huolimatta yksi iloisimmista keikoista, joita on viime aikoina Suomessa päässyt todistamaan. Se ei noussut paremmaksi kuin kesäinen keikka, mutta ei jäänyt heikommaksikaan. Turner on lavalla varmasti yksi viihdyttävimmistä folk-miehistä, joita maa päällään kantaa, enkä epäile lainkaan etteikö miestä otettaisi avosylin vastaan maahamme uudestaan koska vain.
Updates and shizzle!
Fresh Twitter
